Kaupunkipelisarja pääkaupunkiseudulla 2020​

Play Video

Trailer-videon käsikirjoitus, kuvaus, ohjaus ja leikkaus: Valtteri Niskavaara / Musiikin sävellys, tuotanto ja esitys: Helena Haaparanta

Aer ja minä pysähdyttiin vasta teollisuusalueen laitamilla. Rämps ja helks sanoi verkkoaita kun nojasin siihen. Naurumme oli sellaista haukkomista. Kuulin että Aer peitti sillä kipua, kynnet oli vieläkin esillä, liha siinä ympärillä irvisteli.

”Idiootti”, huohotin. ”Paskiainen. Missä Sygna?”

”Se ui pois”, Aer sai puserrettua.

Minulla oli kädet ravassa ranteita myöten. Suurin osa varisi hieromalla mutta kämmenpohjan uurteet oli kuin tatuoidut. Haisi rauta ja suola. Teki mieli nuolla. Otin Aerista kiinni, puristin vaikka se vinkaisi. Otsamme kolahtivat yhteen ja kyhjötimme rukousasennossa pitkään. En tiedä mitä Aer pyysi mutta minä ajattelin vaan sitä ettei kukaan koskaan saisi tietää.

Katuvalo kiikkui tuulessa yläpuolellamme. Polvet painui kuorma-autojen kourimaan asvalttiin. Olin vähemmän elossa kun kipu katosi, itsensä synnyttämisen kipu ja taas peittoon sulkemisen.

Tunnusmusiikin sävellys, tuotanto ja esitys: Helena Haaparanta

Pelaajahaku aukeaa marraskuussa 2019